">

Info

Kennel Tigidas

 Asumme omakotitalossa Keravalla ja perheeseemme
kuuluu minun lisäkseni dogot Zico ja Minni
(Tigidas Olivia)
Kotona asuvien koirien lisäksi meillä on
muutama narttu sijoitettuna luotettavien
yhteistyökumppaneidemme koteihin.

 Olemme hankkineet jalostuskoiramme tarkoin
valituista linjoista riippumatta siitä mistäpäin
maailmaa haluamamme yksilö on löytynyt.
Olemme tuoneet koiria Tanskasta, Ranskasta,
Italiasta ja Argentiinasta. Vaikka narttumme
ovatkin erittäin hyväsukuisia ja erinomaisia
yksilöitä, pyrimme aina valitsemaan jokaiseen
yhdistelmään nartulle parhaiten sopivan uroksen
vaikka sitä joutuisi etsimään hyvinkin kaukaa.

 Kunnioitamme suuresti rodun alkuperää ja
käyttötarkoitusta johon se on tehty.
Tästä syystä pyrimme parhaimman mukaan
käyttämään jalostukseen koiria joilla
metsästyslinjat ovat mahdollisimman lähellä.
Suuri pelkomme on, että dogon kehitys lähtee
väärään suuntaan ja keskittyy ainoastaan
ulkonäköön jättäen käyttöominaisuudet ja
terveyden taka-alalle.

 Vaikka emme Suomessa pystykään metsästämään
olemme yrittäneet järjestää koirillemme
aktiviteettiä joka sopisi parhaiten rodun
luontaisiin ominaisuuksiin.
Näistä mainittakoon mm hakutreenit joissa
koira etsii metsästä sian sijasta ihmistä.
Uroksemme Zico oli ensimmäinen BH kokeen
hyväksytysti suorittanut dogo Suomessa.

 Oman kasvatustyön ohella olen toiminut
Dogo Argentino Clubin hallituksen jäsenenä
vuodesta 2002 lähtien ja varapuheenjohtajana
vuoteen 2005 asti, dogo argentinojen
jalostustoimikunnassa sen perustamisesta
lähtien vuodesta 2003 ja puheenjohtajana
vuodesta 2005, Bullmastiffit & Mastiffit ry
varapuheenjohtajana vuodesta 2005 ja toimin
myös vuoden 2005 erikoisnäyttelyn
järjestelypäällikkönä, sekä Dogo
Argentino Clubin näyttelytoimikunnan jäsenenä.

 Kiinnitämme erityistä huomiota jalostuksessa
koirien terveyteen ja rodunomaisuuteen.
Siitä johtuen poistammekin jalostuksesta
kaikki yksilöt joita ei ole mielestämme
tarkoitettu lisääntymään. Kotikoira ja
jalostuskoira ovat kaksi eri asiaa, vaikka
molemmista onkin ihmiselle seuraa ja iloa.
Olemme tehneet BAER testin kaikille
jalostuskoirillemme ja kaikki ovatkin
osoittautuneet 100% kuuleviksi. Kuvaamme
myös koiriltamme lonkat ja kyynärvarret
PEVISA säännön mukaisesti.

 Juuso Koivusaari